Veiston Väistämättömyys

veistämisestä kuuluu okaattoman laulu 
ynnätyt äänet kevätmaisemaan 

yritys, tuo tahdon
lataumaan laituroitunut 
pyrkimys uurtaa syviä laaksoja otsalle 
viivoitettu keskittyminen 
näkymätön käsi laulaa v-kirjaimen 

suu hellittää otteensa
ja sana saa muistinsa 
kuin illalla tapahtuvat häät 
auringonlaskun ja puiden unen syleillessä 
virta voimistuu 
oman totuuden vaaleansinessä
”rakastan”, ei tarvitse sanoa
olkapäiltä nousevat siivet 
sanattomassa lemmessä
kehräävät ikijoelle 
tervaisan veneen

lipuvaan liukuu, 
loven aariaan

Elossa

        jää sulaa
              vaihtuen peilin lasiksi
              en enää näe itseäni
              -katson kevääseen

tuntien tuntien kääntyvän
hetken helmiksi
kasvavat heijastukset piirtävät
ajatuksettoman näkymän
tanssivaksi nauhaksi 

jokin jatkuu, jokin nimeämätön
muuttuen minuuden kirjaviksi
säteileviksi silmiksi
näkeminen on tuntemista
tunteminen on näkemistä

sanattomat jäähyväiset
lausuen menneelle talvelle
jokainen henkäys on suutelemista
auringon aarioihin
noususta laskuun

uppoaa sulaneeseen
salattuun veteen,
Rakkauden lähteeseen
yhteyteen


Tämä runo on syntynyt Elossa- tanssiprojektin eräässä toukokuisessa tapaamisessa.
Elämän tanssi jatkuu, onneksi tämä(kin) projekti. Mahtavat ihmiset muistuttavat, miten olemme, elämme ja teemme yhdessä elämästä elämänmakuisen. Onneksi on, yhteys.
Syksyllä tanssiesityksen voi kokea Turussa. <3 

Minusta Meriytyy

Onko hetki
minuuden pisara
valtameren
kyynelehdinnässä ?