Elossa

        jää sulaa
              vaihtuen peilin lasiksi
              en enää näe itseäni
              -katson kevääseen

tuntien tuntien kääntyvän
hetken helmiksi
kasvavat heijastukset piirtävät
ajatuksettoman näkymän
tanssivaksi nauhaksi 

jokin jatkuu, jokin nimeämätön
muuttuen minuuden kirjaviksi
säteileviksi silmiksi
näkeminen on tuntemista
tunteminen on näkemistä

sanattomat jäähyväiset
lausuen menneelle talvelle
jokainen henkäys on suutelemista
auringon aarioihin
noususta laskuun

uppoaa sulaneeseen
salattuun veteen,
Rakkauden lähteeseen
yhteyteen


Tämä runo on syntynyt Elossa- tanssiprojektin eräässä toukokuisessa tapaamisessa.
Elämän tanssi jatkuu, onneksi tämä(kin) projekti. Mahtavat ihmiset muistuttavat, miten olemme, elämme ja teemme yhdessä elämästä elämänmakuisen. Onneksi on, yhteys.
Syksyllä tanssiesityksen voi kokea Turussa. <3