Tähdenhento

Läpi tähtien, Tiettömien teiden
Itsestään täyttyy tyhjästä
Keskeisen Synergia Seitsentasoiseen
Tasapainottuen kuin sykkiväiset Seulaset
Olevaisuuden pitkänmatkankulkija
Pohjantähden valonpoika
Venuksen suudelma
Väliin silmien sulkija
Askeltaa avaaja, Ikuisuutta halaava
Jokin virtaa
Joki ilman pintaa
Joessa meri, pisarassa kaikki
Vuori lepää painollaan
Tähdätään tähtiin
Tule tulileikkiin noella
Nokare maata, pala taivasta
Sinä siinä Välissä Välität Välitöntä Välittämistä
Nyt ja aina
Johdat polkua Kohti Tähtiä

Tunnustelevasta Kipinästä

Kuun sukulaisuudella

yöttömyys

Auringon avaumissa

silittäjän seitit

Hiuksista hitaasti risteävät

he uneentaipumattomat

iättömyyden kutojat

Ruosteläikissä osa-aikaisuuden

seitsemän kynttilää,

ei ole kyse kantamisesta, vaan kannattelusta

raudan keskinäisyydestä

Jätä.

Jäljet.

Jäljittelemättömään.

Uppoa.

Eikö?

Metsän kaiussa eräs vivahde

saniaiskruunut sekä rahkasammalasfaltti

kävelevä virittyy pohjansa pohjattomuuteen

kun lintu niin pingviini

löydön vuotoksella

kidemeri

Viinipikarilla kaareva,

matkalla elämänsä.

Joinain päivinä kellot kättelevät

käsien havainnoissa,

hunnuttoman suudelman totuudessa.

Joutsenen sulat lentävät

takaisin tuulen teille,

näkymättömälle kahvikupille.

Palkinto ei pääty,

Ruusun terälehdissä

koko maailma

liekki.

Leikki

Liekki

palaa.

Palaa vain
Antautumisen Avain

Yhdessä Väräjää

Villiriisin
jatkuvasta pituudesta
löysin unohtuneen valon, näköä tekevät

Viiltyvää,
tunsin hiilidioksidisi,
värittävän ikkunan suudelman
kuin virustulppaani, auringolle

Vuolas
vangitsematon siemen
luodaan luotteet, kevätkedot
käsien loppumattomissa
uurteiden tryffelit,
ammoisat sykkeet

Valaana,
vakaana
maassa raskaana keveydestä
syntyy koivutähdestä
maailmankaikkeuksia
halaavia puuntukijoita

Vuodeton vuori
sydäntiipiillä,
sinne nahanasuva
yhä vahvemmin
tuettuna

Yhdessä Väräjää