tiitiäisten
munimat kukkaseppeleet
antavat
viivähtää
syksystä
höyryävän liikenteen
auringon
armaana
kangastus
kantaa painavimmat
koura
kuin koura
koiran
nauruna nauliintuu
vihreään
valoon
pudonnut
kivi veteen taittuneessa ovaalissa
kiikaroidaan
uskon tilaa
mahdolliseen
jännite
matot
kutovat itse itsensä
tasasta
vaihtoon
räsyjen
silkki kutojan sähköllä
selitä
nyt selittämätöntä
olla
olemassa luulo tiedon lotossa
yksi
oikein
väärä
viruu juopumisesta iloisena
sammumisen
ja nerouden rajaviiva
kantaa rantaan
hatarana
jakartan
karttaa
kaljuusit
lipuvat nopeusrajoituksetta
luonnon
mukaan
luontokuvaan
luonnon
laumaan
luonnon
kaulaan
luonto
nauraa ja
luodulla
auraa