perjantai 2. helmikuuta 2018

Tiitiäisen Luo

tiitiäisten munimat kukkaseppeleet
antavat viivähtää
syksystä höyryävän liikenteen
auringon armaana
kangastus kantaa painavimmat
koura kuin koura
koiran nauruna nauliintuu
vihreään valoon

pudonnut kivi veteen taittuneessa ovaalissa
kiikaroidaan uskon tilaa
mahdolliseen

jännite
matot kutovat itse itsensä
tasasta vaihtoon
räsyjen silkki kutojan sähköllä
selitä nyt selittämätöntä

olla olemassa luulo tiedon lotossa
yksi oikein
väärä viruu juopumisesta iloisena
sammumisen ja nerouden rajaviiva
kantaa rantaan
hatarana
jakartan karttaa

kaljuusit lipuvat nopeusrajoituksetta

luonnon mukaan
luontokuvaan
luonnon laumaan
luonnon kaulaan
luonto nauraa ja
luodulla auraa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti