torstai 23. marraskuuta 2017

Ohimeneväksi

Prisma piirittää jokaista iiristä
tunnitonta tunnelia, 
jonka dialogina aamuauringon rakastelu havahduttaa
yhä virittyvämpään aikaan,
kuun kaarien kauriinjuoksuun

leijonanharjainen kvasihologrammi
koteloituu
tyynen tuntevaan
valon kuiskaus piirtää iltaan
säyseyteen silittyviä
sävysyvyyden siivillä
selittämätöntä selittäviä

arjen harmaa kuninkaallisessa
loistossaan

untuva kelluvana linjautumisena
on kuin on
pelipeilien pastellitulkintaan
ajautunut irtopuu virran ravistelemana
taivas kirkkaudessaan tuulten myötä
jokayönä

mitä tahansa heijastuu,
se muutoksessa rakastetaan
kohdalleen eläväksi
ohimeneväksi